lauantai 31. elokuuta 2013

51. Suomenhevosten kuninkaaliset ja ratsastelua

 
 
Niinkuin viime postauksessa mainitsin niin olimme eilen katsomassa Ypäjällä suomenhevosten kuninkaalisia.
Lähdettiin vähän yli kahdeksan ajamaan kohti ypäjää, oltiin perillä kymmenen aikoihin. Ekaksi mentiin katsomaan varsojen irtohypytystä. Siitä en ottanut yhtäkään kuvaa mutta muista ''lajeista'' on. Ne varsat oli tosi sulosia :) Tunnin kuluttua mentiin katsomaan kouluratsastusta. Valmentajanikin oli siellä ratsastamassa.
 



 
Kun oltiin katsottu muutama koulusuoritus siirryttiin katselemaan esteitä. Tosin käytiin ekaksi syömässä paniinit. Esteratsastus oli derbykentällä, oli kyllä kivan näköisiä ratsukoita sielläkin.
 
 
 


 


 
Joskus neljän jälkeen lähdettiin ajamaan kotiin, pysähdyttiin matkalla syömään pizzabuffetissa. Oltiin kotona vissiinkin seitsämän aikoihin, menin melkeinpä heti sitten laittamaan Boleroa ratsastuskuntoon. Ainiin, me ei otetakkaan Tomppaa mukaan kisoihin koska jostain syystä meidän ilmoittautuminen ei ollut mennyt perille asti ja yksi ratsukko mahtui sitten vain HeC:hen ja päädyttiin Boleroon.
 
Kun olin laitanut Boleron kuntoon lähdin käymään maastossa alkukäynnit. Mentiin sitten maneesiin.
 

 
Aloitin ihan normaalilla eteenalas ratsastuksella. Se ei onnistunut hirveän hyvin koska Bolero oli tosi reippaalla tuulella ja ei oikein suostunut keskittymään.
Verkkasin sitten reippaasti ja aloitin väistöillä. Ne meni ihan ok, paremmin oisi voinut mennä!
Jatkoin temponlisäyksillä ja ympyröillä. Loppua kohden se vähitellen rentoutui ja rauhoittui. Kävin myös lopuksi maastossa kävelemässä. Takasintulomatkalla Bolero säikähti tiellä loikkivia pieniä sammakoita :D on se hupsu poni!


 
Joissain kuvisssa on tosi huono laatu koska maneesi..
Huomenna tulee kisoista postausta :) !
 


torstai 29. elokuuta 2013

50. Pikaiset päivittelyt

 
Nyt ollaan maanantaina ja keskiviikkona olltu molemmilla tunneilla maastossa joten niistä en ole jaksanut kertoa oikeestaan, koska siis mitään ihmeelistä ei tapahtunut.
 
Nyt kuitenkin sunnuntaina ollaan lähdössä koulukisoihin, otetaan Boleron lisäksi tallin uusi asukas, Tomppa mukaan. Tomppa on aivan ihana vuonis ja sillä päätin mennä HeC luokan ja Bolerolla KN:Specialin. Kisoista postausta sunnuntaina :)
 
Huomenna mennään äitini ja siskon kanssa Ypäjälle katsomaan suomenhevosten kuninkaalisia. Siitä koitan huomenna tehdä isompaa postausta, myös kuvia on tulossa.
Tämä oli nyt tälläinen pikainen päivitys ja huomenna sitten pitempi postaus!
 



sunnuntai 25. elokuuta 2013

49. Vihdoinkin postausta

 
Nyt on ollut ihan liian pitkä postaustauko, melkein kuukausi. Nyt vihdoin pääsin teille kirjoittelemaan, syitä on monia miksi tänne en ole kirjoitellut. Mutta nyt tulee pitkä postaus!
 
Pari viikkoa sitten sain vihdoinkin uuden puhelimen, sain Iphonen. Olen myös ratsastellut Bolerolla paljon, lähinnä tunneilla. Valmennuksissa alan käymään taas ensikuussa, kun vihdoin valmentajalla on aikaa. Ainiin, koulutkin ovat alkaneet ihan hyvin mielin. Tosin en vain jaksaisi!
 
Eilen oli tallilla avoimet ovet ja me esiinnyttiin Boleron kanssa esteratsastus näytöksessä. Esteet ei olleet mitenkään ''pelottavia'' ihan pystyjä ja oksereita. Tarkoituksena oli ratsastaa mahdollisimman ''lujaa'' koko rata läpi. Samassa joukkueessa mun kanssa oli Maiju ja Lissu. Kilpailtiin siis sennut ja junnut vastakkain. Me junnut voitettiin sekunnilla !
 


lauantai 3. elokuuta 2013

48. Kuulumisia

 
Huhhuh, nyt on tää bloggailu taas jääny. Kisoista mun piti tehdä teille postaus, mutta en siis saanut mitään aikaseksi. Teen kuitenkin jossainvaiheessa sen kisavidopostauksen. Varmaankin huomenna.
 
Mutta nyt kuulumisiin. Paljoonkaan en ole tehnyt nyt viime päivinä. Kävin tänään Bolerolla maastossa, meni ihan hyvin, mitänyt näitä erimielisyyksiä!
 
Ensiviikolla en ratsastele ollenkaan, koska Jenny lähtee leirille ja ottaa Boleron mukaansa. Täytyy katsoa miten useasti silloin niitä postauksia tulee.
Käykääs muuten katsomassa minun lifestyle blogiakin, mmiamaria.blogspot.com
liittykää lukijaksi :)
 
Tämä oli nyt tällänen pikaäivitys!