Pahoittelen muutaman päivän postaustaukoa. Ei ole siis tapahtunut mitään erityistä näinä parina päivänä.
No tänään siis olin koulussa 8-14, päivä meni taas seminopeasti. Tulin siinä kahden jälkeen kotiin ja vaihdoin heti vaatteet. Lähdin siis siinä puoli kolmelta laittelemaan ponia kuntoon. Se oli tosi nätisti karsinassa ymms.
Laitettuani Boleron kuntoon lähdin kavelemään maneesille päin, kävelin sitten siinä noin 10 minuutin alkukäynnit. Verkkasin ravissa ja laukassa, aika rennosti alussa. Tein suurimmaksi osaksi käynti-raviväistöjä, ja jotakin ympyröitä. Poni oli aika reippaalla päällä kun mentiin yksikseen, mutta meni kuitenkin hyvin.! Minulla ei ollut kuvaajaa tälläkään kertaa kun menin jo niin aikaisin, joten laittelen jotakin vanhoja kuvia.
Lopuksi käväisin vielä maastossa vähän ravailemassa, kävelin myös loppukäynnit. Tunnin verran ratsastettuani mentiin takaisin tallille, riisuin ponin ja loimitin. Vein vielä hetkeksi sen tarhaan kun olisi muuten joutunut seistä sisällä tuntikausia. Kuvailin siinä hetken vielä ponia. Noin puoli viideltä menin kotiin syömään. Katsoin siinä sitten hetken telkkaria kun ei muutakaan tekemistä ollut. Nyt olen siis suurimmaksi osakseni ollut sisällä, pari kertaa olen käynyt koiran kanssa tietysti ulkona. Ja kohta katson vielä salkkarit ja sen enempää en vielä tiedä.
Postailen huomenna taas.
Mun blogissa on sulle banneri.
VastaaPoistasatulankuluttaja.blogspot.com
kiitos :) mut kui sä mulle teit ??
PoistaEmt.. teki mieli:D
PoistaAaa:D
Poista