Päätin tulla nyt kirjoittamaan ennen Tampereelle lähtöa, jotta ei tämä postaustauko olisi päässyt venähtämään niin pitkäksi. Mutta lähden siis tänään Tampereelle, hevosmessuille. Lähdemme varmaankin jo kohta ajelemaan.
Mutta sitten eiliseen. Oli ihan normaali päivä koulussa, koulun jälkeen tulin suoraan kotiin ja olin sisällä viiteen asti. Menin viideltä laittamaan Boleroa tunnille valmiiksi. Poni oli aika kivalla tuulella hoitaessa. Kuudelta lähdimme sitten maneesille, aloitettiin ihan alkuverkalla (ympyröitä,siirtymisiä). Kun oltiin käyty kaikki askellajit läpi aloitimme tekemään tehtävää, mentiin siis keskiympyrällä ja teimme aina 1/4 ympyrästä ravia ja sitten keskikäyntiä, jatkoimme tätä tehtävää hetken aikaa.
Tämän tehtävän jälkeen annoimme ihan pitkät ohjat, kävelimme hetken ja sitten jatkoimme. Meille annettiin uusi tehtävä missä mentiin pitkäsivu harjoitusravia, pitkänsivun viimeisen kirjaimen kohdalla siirryttiin keskikäyntiin ja nostettiin laukka lyhyensivun keskeltä. Jatkoimme tätä tehtävää aika kauan, poni meni omasta mielestäni aika hyvin tuohon ensimmäiseen tehtävään verrattuna. Se oli aika reippaalla tuulellakin.
No tehtävän jälkeen loppuverryttelimme, ja lopuksi annoimme pitkät ohjat. Tunnin jälkeen otin Janeten kanssa Boleron pois, menin sitten kotiin.
Huomenna on siis tallimme omat kisat, postailen näistä messuista ja kisoista sitten varmaankin huomenna, ellen jo tänään niistä messuista. Ja tähän postaukseen ei nyt tule kuvia kun ei ollut ketään kuvaamassa tuntiani.
Kiva postaus. Tee sitte pian postaus niistä messuista :)
VastaaPoista