keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

45. Kisoihin harjoittelua

Nyt kävikin niin että pääsen menemään kisoissa myös Bolerolla, sillä siskoni ei halunnutkaan tulla joten miksi turhaan jättää Bolero kotiin kun voin minä mennä yhtä hyvin molemmilla. Menen siis molemmilla poneilla HeC:n.
 
Mutta eilen olin tunnilla 19-20 ja Janette tuli kuvaamaan ( Helene, Janeten sisko kuvasi lopputunnista ).
 
Ihan aluksi tietty verkattiin, poni oli alussa jo tosi hyvä ja rento. Tehtiin kolmikaarista kiemurauraa ja aina tietyissä pisteissä tuli pysähdykset. Tämän jälkeen annoimme pitkät ohjat välikäyntien ajaksi, jatkoimme hetken kuluttua laukoilla. Ensin laukattiin ympyrällä ja lopuksi jatkettiin vielä koko uralla laukkatyöskentelyä. Tämän jälkeen se tunti loppuikin. Bolero oli koko tunnin tosi hyvä ja suostui liikkumaan eteen. Nyt aletaan tosissaan treenaamaan!

 
                              Tein teille myös koosteen! Siitä tuli kyllä aika lyhyt mutta saa kelvata.

                   


Käytiin tänään äitini kanssa hööksissä, alunperin piti vain katsella kypärää ja turvaliiviä mutta siellä oli aika monia tuotteita jopa -50% joten mukaan lähti kypärän lisäksi (turvaliiviä ei löytynyt joten käydään horzessa joku päivä) JH collectionin tummansiniset kokopaikka housut, kisatakki (tosin tätä en vielä tarvitse mutta se oli alennettuna joten kannatti ostaa) ja valkoiset ratsastushanskat.
 
 
 
CRW crystal kypärä
Plastrong
CRW kisatakki
Valkoiset hanskat
Ropingin kisahousut
Horseheadin saappaat
Kannukset
 
Oon saanu noita plasrongeja aika paljon kisoista joten siksi mulla niitä on !
 
 
 
CRW crystal kypärä
Valkoinen toppi
JH collectionin kokopaikka housut
Horseheadin saappaat
Kannukset
 
 
 
 
 
 
 
 


2 kommenttia:

  1. Kiva postaus(;
    Muuten, oon tilannu tuon CRW Crystal kypärän niin haluaisin tietää, että onko hyvä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho hups, en oo huomannut :) mutta joo oon tykänny tosi paljon! Hyvä valinta on ollut.

      Poista