Kerron nyt viimepäivien kuulumet kun viime postailusta on jo sen verran aikaa.
Maanantaina en oikeastaan tehnyt mitään kun olin pois koulusta (oli kipeä olo) paitsi iltapäivällä kävimme äitini kanssa myyrmannissa etsimässä minulle kevättakkia. Päädyimme sitten kuitenkin ostamaan vaatteita Cubuksesta, ostin hupparin, housut ja lökärit.
Tälläisen hupparin mutta väri oli oranssi! (netistä otettu)
Tälläiset farkut (netistä otettu)
Tälläset lökärit mutta väri oli vaaleanpunainen (netistä otettu)
Kävimme sitten ruokakaupassakin samalla. Takkia ei löytynyt joten lähdettin ruuan jälkeen vielä selloon etsimään ja sieltä sitten löytyi sellainen kiva musta takki.
Tiistaina oli koulua vaan 13.00 koska meillä oli joku vappujuhla. Minut tultiin hakemaan koulusta ja menimme sitten suoraan myyrmäkeen vapputorille. Sieltä mukaani tarttui kaksi vappuväriä ja joku ihme karvapallero. Lähdettiin sieltä sillain että oltiin joskus puoli viisi kotona. Menin heti ratsastamaan Boleroa kun oli kaverikin mukana niin sai kuvia.
Menin noin tunnin ja tein ympyrä työskentelyä, väistöjä ja paljon siirtymisiä. Bolero meni tosi hienosti taas kerran. Ratsastuksen jälkeen otin ponin pois ja jätin sen sisään. Mentiin sitten kaverin kanssa myös sisään ja alettiin värjäilemään meidän hiuksia. Tehtiin sillain että laitoimme pinkkiä latvoihin, vihreetä siihen hiusten ''keskiosaan'' ja sitten ihan siihen ylimmäiseksi pistimme sinistä.
Tässä on minun hiukset:D
Tässä kaverini!
Mentiin sitten ulos ja oltiin siellä hetki. Illalla meille tuli lisää porukkaa ja grillattiin ruokaa ja käytiin saunassa. Oli kyllä kiva päivä. Kaverini jäi sitten yöksi ja menimme nukkumaan siinä kahdentoista aikaan.
Keskiviikkona herättiin yheksältä ja syötiin melkeinpä heti aamupalaa, päätettiin Jennyn kanssa lähteä maastoon poneilla. Jenny meni Bolerolla ja minä menin pitkästä aikaa Ladyllä. Olisin tehnyt siitä sellasen videokoosteen mutta nyt kävi pieni moka. Poistin vahingossa ne kaikki maasto kuvat ja videot. Joten siitä ei nyt tule kuvia taikka videoita:( Mutta mentiin ensin pellolla, lähinnä vaan kävelimme ja mentiin siitä sitten metsään. Siellä ravattiin ja otettiin pätkä laukkaakin. Lady oli ihan innoissaan ja meni tosi lujaa. Jenny ja Bolero tuli siellä perässä pukkilaukkaa ja tosi lujaa. Mentiin sitten yhdelle tielle missä piti vain ravata mutta Lady oli niin täpinöissään että päätti ravin sijasta laukata. Laukattiin sitten sekin suora. Mentiin sen jälkeen oikeastaan talliin ja vietiin ponit takaisin ulos kun oltiin kamat niiltä saatu pois. Olimme sitten Viivin kanssa sisällä hetken ja päätettiin mennä heittelemään vesi-ilmapalloja. Oli kyllä kivaa. En sen jälkeen tehnyt muuta kun kävin iltatallissa auttamassa ja menin sitten nukkumaan.
Torstaina oli koulupäivä kahdeksasta puoli neljään, koulun jälkeen kävin kotona ja melkeinpä heti lähdin Jumboon. Kävin ostamassa paidan ja sellasen topin. Se paita oli sellainen pitsinen lindexistä ostettu. Tosi kiva ja hyvän tuntuinen. Jumbosta kävelin kotiin koska bussi tuli vasta puolen tunnin päästä ja siinä ajassa kerkesin juuri hyvin kävelemään kotiin. Olin kotona vähän yli seitsämän ja katsoin sitten salkkarit ja menin nukkumaan kymmenen jälkeen.
Tänään eli perjantaina olin estetunnilla ja Bolero oli tosi kivan tuntunen. Se on nyt jotenkin saanut ihan eri vaihteen päälle ja reipastunut ihan hirveästi. Tunnista ei ole yhtäkään kuvaa vaikka Janeten piti tulla kuvaamaan mutta eisitten tullutkaan. Nyt olen sisällä ja olen vielä hetkisen aikaa koneella ja sitten teen jotain.
Tästä postauksesta tuli nyt vähän normaalia pitempi. Toivottavasti joku jaksoi edes lukea tämän loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti