Otsikosta varmaan arvaatte etten tänään mennyt Bolerolla. Menin siis ratsastuskoulun Mira hevosella. Olin mennyt tällä viimeksi noin vuosi sitten, joten en yhtään muistanut millainen heppa oli. Janette meni oman tuntinsa Bolerolla, koska vaihdoimme. Olin kuvaamassa hetken aikaa Janettea ja Boleroa, meni tosi hyvin.
Minun oma tunti aloitettiin ihan alkuverryttelyillä, käytiin ravi ja käynti läpi. Tehtiin oikeastaan vain pelkkiä voltteja ravissa ja käynnissä. Mira oli aika kankea ja painoi tosi paljon kädelle, kädet ovat nyt vähän kipeät. Annoimme sitten hetkeksi pitkät ohjat ja käveltiin parisen kierrosta.
Otettiin sitten ohjat taas tuntumalle ja tehtiin laukannostoja kahden puomien välissä. Mira oli tässä vaiheessa tuntia jo hieman rennompi kuin alussa eikä painanut kädelle enää niin paljoon. Joten oli kiva jatkaa, tultiin tämän jälkeen vielä ihan samaa mutta lisättiin vain voltit laukassa kentän keskikohdasta uralle päin.
En kylläkään osannut Miralla ratsastaa, oli kuitenkin tosi kiva.
Tunnin jälkeen mentiin vielä Janeten kanssa taluttamaan usvaa maneesiin. Tehtiin sille puomeista sellane hieno ''tie'', ja pujottelun. Usva innostui vähän laukkaamaankin, taisi hermostua Alvinista (alvin oli siis mukana maneesissa).
Laitan tähän loppuun vielä muutaman kuvan!
Sorikun on epätarkka mutta ei ollut tämän parempaa kuvaa ja oli pakko pistää (:
MOI HOMOT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti